Historiaa

Spiritualismin juuret ulottuvat jopa 2000 vuotta ajassa taaksepäin. Uudenaikaiselle spiritualismille ominaiset ilmiöt – selvänäköisyys ja -kuuloisuus, näyt, äänet, materialisaatiot ja parantaminen – kaikki se, mikä todistaa näkyvän maailman ja henkimaailman yhteyttä, ovat olleet olemassa jo tuolloin, jopa aiemmin, kuten Vanhasta Testamentista käy ilmi.

Yksi edelläkävijä oli ruotsalainen tiedemies, ajattelija ja mystikko Emmanuel Swedenborg (1668-1772). Hän kuvasti tuonpuoleista maailmaa ja ennusti tulevia tapahtumia.

Modernin spiritualismin synty

Nykyaikainen spiritualismi sai jalansijaa 1800-luvun puolivälissä ensin Pohjois-Amerikassa ja sitten myös Englannissa. Toiminnan lähtöpisteenä pidetään vuotta 1848. Tuolloin Pohjois-Amerikassa pienessä Hydesvillen kylässä sisarukset Margaret ja Kate Fox herättivät huomiota mediumistisilla kyvyillään. Margaret Fox piti ensimmäisen julkisen meediotilaisuuden New Yorkissa vuonna 1849.

Varsinaisena spiritualistisen liikkeen perustajana Amerikassa pidetään Andrew Jackson Davis’ia. Hänestä tuli aikansa kuuluisin parantaja, luennoitsija, kirjailija ja ennustaja. 1800- ja 1900-lukujen taitteessa muodostettiin ilmiöiden tutkimiseksi nykyisinkin toimivia järjestöjä. Englannissa perustettiin Psyykkisen tutkimuksen seura vuonna 1882, SNU (Spiritualists´ National Union vuonna 1901 ja kansainvälinen yhdistys, ISF (International Spiritualists´Federation) vuonna 1923. Tietoa välitettiin myös lehdissä, joista vanhin edelleen toimiva on Two Worlds (perustettu 1887).

Vuosisadan lopulla asian harrastus oli levinnyt kaikkiin Euroopan sivistysmaihin. Yhdysvalloissa ja Ranskassa tutkittiin psyykkisiä ilmiöitä jo 1850-luvulla. Nykyään toimintaa on ympäri maapallon. Joissain maissa, kuten Englannissa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, spiritualistit ovat perustaneet kirkkoja. Muualla toimintaa järjestävät esimerkiksi yhdistykset ja opintokeskukset.

Toiminta rantautuu Suomeen

Suomessa on toiminut spiritualistinen yhdistys jo 1900-luvun alussa. Yhdistys julkaisi myös lehteä. Toiminta kuitenkin hiipui vuosisadan alkuvuosikymmeninä.

Nykyisen toiminnan juuret ajoittuvat sotien jälkeiseen aikaan. Suomen Spiritualistinen Seura ry perustettiin Helsingissä vuonna 1946. Yhdistyksen toimintaidean toi Suomeen kirjailija Helmi Krohn. Hänen opinto- ja vierailumatkansa Englantiin 1920-luvulla johdattivat hänet tilaisuuksiin, jossa oli mahdollista tutustua spiritualistiseen elämänkatsomukseen ja alan kirjallisuuteen. Hän löysi spiritualismista rauhan ja henkisen kodin, ja halusi jakaa tietoa eteenpäin. Helmi Krohn mm. suomensi runsaasti alan kirjallisuutta.

Vähitellen toimintaa muodostui muuallekin Suomeen, ensin paikallisosastoina, sitten omina yhdistyksinä. Tampere, Turku, Rovaniemi, Oulu ja Hämeenlinna aloittivat, ja nykyään yhteistyössä toimivia yhdistyksiä on yhdeksän.

Yhdistyksillä on runsaasti omaa toimintaa, mutta jokavuotinen kesäseminaari kokoaa samanhenkisiä jäseniä ympäri maata yhteen ammentamaan tietoa ja kokemaan iloa ja rauhaa yhdessä. Ensimmäinen kesäseminaari järjestettiin vuonna 1975 Kreivilässä.

Suomen spiritualisteilla on edelleen vahva yhteys Englantiin. Historiasta kiinnostuneita voidaan evästää katsomaan lisätietoja nimillä Sir Oliver Lodge ja Arthur Conan Doyle.

Lisätietoja aiheesta:

Kontio, Helena (toim.): Elävä yhteys henkimaailmaan. Suomen spiritualistinen liike 50 vuotta, 1996.

Tunnus

Spiritualistien käyttämä symboli on nimeltään Kaksi maailmaa. Symbolia muotoili englantilaisten esikuvien innoittamana aluksi Lasse Mattila, ja työtä jatkoi pelkistetympään suuntaan Georg Lindström. Nykyisen muotoisena tunnus on ollut käytössä vuodesta 1988 lähtien.

Kaksi maailmaa -kuvio ilmentää yhteyttä tuntemamme näkyvän maailman ja fyysistä elämäämme edeltävän ja sitä seuraavan henkimaailman välillä. Kuvan ympyröiksi sulkeutuvat maailmat ovat osin päällekkäiset, joten yhteys niiden välillä on mahdollista ja luonnollista. Fyysinen maailma ja henkimaailma ovat vain ajatuksen päässä toisistaan.

Tunnuksen ristiin päättyvä pystylinja on kuin kädet nöyrästi sivuilleen levittänyt ihminen. Se kertoo myös elämämme tarkoituksenmukaisuudesta: henkisestä kasvusta kohti kirkkautta. Linja viestittää, että niin fyysistä kuin henkisiäkin tasoja yhdistää ja ohjaa korkein, Suuri Henki, Jumala, Rakkaus.

logo_jpeg.jpg